”Koen tärkeäksi sen, että minulle on annettu mahdollisuus omalta osaltani pitää yllä iskelmä- ja tanssimusiikin perinnettä.”
(Mia Tangomarkkinoiden haastattelussa 2017)

Tangokuningatarkilpailussa 2017 Superfinalistiksi sijoittunut sekä yleisön suosikiksi valittu Mia Leivo on naisartisti, joka on harrastanut ja rakastanut musiikkia jo lapsuudesta asti. Vuosituhannen vaihteessa alkaneella ammattilaislaulajan urallaan Mia on kiertänyt ahkerasti Suomen tanssi- ja konserttilavoja.

Tangokilpailumenestyksen lisäksi Mia on Toivo Kärki –laulukilpailun sekä Iskelmän SM Kultainen Mikrofoni –kilpailun voittaja. Hän on ollut mukana myös muutamissa teatteri- ja musiikkinäytelmissä.  Mia Leivo on monipuolinen tulkitsija, jonka ohjelmisto on varmasti yleisölle mieleen. Hän keikkailee yhdessä Pequeno-orkesterinsa kanssa.

CV

  • Ikaalisten Artistikoulutus 1999–2000
  • Toivo Kärki –laulukilpailun voitto 2001
  • Iskelmän SM Kultainen mikrofoni –laulukilpailun voitto 2001
  • Ideasta Estradille –koulutus 2004
  • Tangofinalisti 2008
  • On elonretki näin –levyprojekti sekä konserttikiertue (Toivo Kärjen sota-aikana säveltämää tuotantoa, orkesterina Ilmavoimien Big Band) 2010
  • Tangofinalisti, naisten sarjan yleisön suosikki 2010
  • Ilmavoimien Big Bandin solistina konserttikiertueella kesällä 2011
  • Tangofinalisti 2013
  • Tangofinalisti, Tangokuningatar –kilpailun yleisön suosikki 2017
  • Tangofinalisti, Tangokuningatar –kilpailun Superfinalisti 2017

SEURAA